Reggio Emilia -pedagogiikan filosofia pohjautuu yhteisön arvoihin, joita ovat lasten ja aikuisten oikeus olla oman elämänsä tärkeitä toimijoita, moninaisuuden kunnioitus, demokratia ja osallisuus, oppiminen, leikki, ilo ja tunteet. Reggiolaista pedagogiikkaa kutsutaankin usein sadan kielen pedagogiikaksi.
Lapsella on sata kieltä
Lapsi on tehty sadasta.
Lapsella on sata kieltä,
sata kättä, sata ajatusta,
sata tapaa ajatella, leikkiä ja puhua,
Sata, yhä vain sata tapaa
kuunnella, ihmetellä, rakastaa;
sata riemua,
Laulun ja oivalluksen riemua,
sata maailmaa löydettäväksi,
sata keksittäväksi, sata uneksittavaksi.
Lapsella on sata kieltä
(ja taas sata ja taas sata),
mutta häneltä ryövätään yhdeksänkymmentä yhdeksän.
Koulu ja kulttuuri
leikkaavat pään irti ruumiista.
Hänelle sanotaan:
ajattele vailla käsiä, toimi vailla päätä! Kuuntele, älä puhu!
Ymmärrä, älä iloitse!
Rakasta ja ylläty, mutta vain pääsiäisenä ja jouluna!
Häntä käsketään löytämään
vain se maailma joka jo on –
ja häneltä viedään yhdeksänkymmentä yhdeksän maailmaa sadasta.
Häntä opetetaan:
leikki ja työ, todellinen ja kuviteltu,
Tiede ja fantasia, taide ja maa,
Järki ja unelmat ovat aivan eri asioita. Kaiken kaikkiaan:
hänelle sanotaan, että sataa ei ole.
Mutta lapsi vastaa:
sata on, kuitenkin se on.
Loris Malaguzzin runosta suomentanut Kari Rydman
(Wallin, 2000: Reggio Emilia ja lapsen sata kieltä)
Kuunteleva ja lasta kunnioittava suhtautuminen
Reggio Emilian perusajatuksena on lasta kuunteleva ja lasta kunnioittava suhtautumistapa. Reggio Emilia -pedagogiikan yhteydessä puhutaankin ”kuuntelemisen pedagogiikasta”. Pedagogiikassa innostetaan kasvattaja etsimään luovaa ja tutkivaa asennetta. Lasten vapautta, leikkiä, iloa ja mielikuvitusta arvostetaan. Kunnioittavan suhtautumistavan myötä pyritään siihen, että lapsi kokee itsensä tärkeäksi ja kokee voivansa vaikuttaa toimintaan.
Dialogi (vuoropuhelua ja vuorokuuntelua)
Reggio Emilia -pedagogiikkaan liittyy dialoginen oppimisprosessi. Kaikki tietoisuus kehittyy sekä sosiaalisessa toiminnassa että lapsen toimiessa itsekseen. Kun lapsi toimii aktiivisesti sosiaalisissa tilanteissa vertaistensa kanssa, hän kehittää samalla ajatteluaan. Sosiaalinen ja kognitiivinen kehitys ovat yhteydessä toisiinsa. Kognitiivinen ristiriita muuttaa sekä kognitiivista että sosiaalista systeemiä. Se muuttaa lapsen suhteita vertaisiinsa. Vastaan väittäminen, neuvottelu ja toisten mielipiteiden huomioiminen muuttavat lapsen alkuperäistä käsitystä kyseessä olevasta asiasta.
Utelias, tiedonhaluinen ja pystyvä lapsi
Oppimisprosessien ajatellaan lähtevän lapsesta itsestään. Lapsi nähdään luonnostaan uteliaana ja tiedonhaluisena. Lapsi oppii olemalla aktiivinen: puhumalla, kyselemällä, pohtimalla, kokeilemalla, tekemällä havaintoja ja toimimalla. Lapsen täytyy saada käyttää hänelle tärkeää mielikuvitustaan. Lapsen itselleen luontaisesti asettamat ongelmat ja kiinnostusta herättävät asiat ovat reggiolaisen toiminnan lähtökohtana. Juuri tähän haasteeseen tarvitaan aikuista, joka ei luo kysymyksiä, vaan auttaa lasta selvittämään vastauksen. Tieto syntyy vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja ajatellaan, että oppiminen on yhteisöllinen ja sosiaalinen prosessi. Elämykselliset ja moniaistilliset tiedot syvenevät ja jäsentyvät lasten yhdessä käymissä keskusteluissa. Opetuksen runkona toimivat lasten kokemukset, mielenkiinto ja ideat.
Havainnointi
Reggiolaisuudessa erotetaan termit nähdä ja havainnoida. Pedagogiikan mukaan aikuisen tärkeä tehtävä on havainnoida ja kuunnella lapsia, luoda virikkeitä sekä esittää tarvittaessa kysymyksiä lapsille. Tämä tarkoittaa, että aikuinen seuraa lapsen toimintaa ja tiedostaa, millä tasolla lapsi on tiedoissa ja taidoissa. Lapsia havainnoimalla löytyy juuri heitä kiinnostavat tai ihmetyttävät asiat, joista projektit usein saavat alkunsa. Lapsen on antoisaa sitoutua toimintaan, kun toiminnan näkökulma on lapsilähtöistä.
Projektityöskentely
Lapset työstävät omia mielenkiinnon kohteitaan erilaisten projektien kautta. Projektit ovat teemoiteltuja kokonaisuuksia, jotka voivat ajallisesti olla päivän, viikon, kuukauden tai jopa vuoden mittaisia. Projektissa lapsi toimii aktiivisena osallistujana ja hän prosessoi projektin edetessä oppimaansa. Itse asiassa prosessointi nousee tärkeämmäksi kuin itse lopputulos. Prosessoidessaan lapsi huomaa prosessin suunnan: mistä olen lähtenyt, minne olen päätynyt ja mihin olen matkalla oppimisessani. Lapselle kehittyy kyky nähdä oman oppimisensa suunta. Tätä kautta hänen minäkuva ja tietoisuutensa itsestään oppijana ja oman elämänsä toteuttajana kehittyy realistiseksi ja positiivisesti kannustavaksi.
Prosessoidessaan lapsi oppii näkemään maailmaa erilaisilta näkökulmilta. Hän oppii ryhmätyöskentelyssä keskustelujen kautta myös kunnioittamaan kanssaihmisten erilaisiakin mielipiteitä ja näkemyksiä.
Pedagoginen dokumentointi
Reggiolaisessa pedagogiikassa on tärkeä rooli pedagogisessa dokumentoinissa. Dokumentoinilla on tarkoitus havainnoida lasten toimintaa sekä se on apuväline päiväkodin työntekijöiden toiminnan kehittämiseen.
Koska kaikkea ei kuitenkaan voi dokumentoida, joten pitää valita tarkoitus, tavoite ja näkökulma. Käytännössä dokumentointi on lasten keskustelujen ja muistiinpanojen kirjaamista tai piirtämistä, valokuvaamista tai videokuvaamista. Jälkeenpäin aikuiset pohtivat dokumentoidun aineiston sisältöjä ja miettivät siltä pohjalta, kuinka projekti etenee, mitä polkuja on alkanut syntyä. Kaikkien lasten ei tarvitse kulkea samaa polkua. Keskeisessä asemassa dokumentoinnissa ovat lasten toimintapojen tutkiminen sekä lasten sanat, ajatukset, ideat, olettamukset ja tiedot. Eli kaikki se, mitä aikuinen ei voi suunnitella etukäteen. Reggio Emilia -kasvatusnäkemyksen mukaan dokumentointi tekee lapsille heidän toimintaansa näkyväksi. Lapset voivat seurata dokumentoinnin kautta omia kasvunpolkujaan. Dokumentointi toimii myös lasten muistin tukena ja uusien ajatuksien herättäjänä.
”Valon väri voi muuttua vihreäksi, kun se heijastuu takaisin.”
Aikuisia dokumentointi auttaa näkemään, miten tukea lasta, mitä tarpeita lapsilla on, millaisia etenemisteitä lapset valitsevat oppiakseen sekä miten aikuinen voi muuttaa ympäristöä ja välineistöä lapsen oppimisen hyväksi.
Pedagoginen dokumentointi on yksi tapa tuoda lapsen päivää näkyväksi myös vanhemmille. Valokuvat ja kirjoitelmat valottavat hyvin lapsen projektien etenemistä. Päiväkodin seinät toimivat ikäänkuin toimintaympäristön ”ihona”, josta huokuu lapsen kokemusmaailma projektien etenemisen muodossa. Pedagoginen dokumentointi tuo toimintaa läpinäkyväksi niin lapsille, vanhemmille kuin päiväkodin kasvattajille.
Pedagoginen dokumentointi on työväline, jota kautta kasvattajat pystyvät seuraamaan ja arvioimaan omaa toimintaansa sekä suunnitella uutta. Reggio Emilia -kasvatusfilosofia on myös jatkuvasti kehittyvä pedagogiikka, joka ei tule koskaan valmiiksi. Näin ollen myös Reggio Emilia –pedagogiikan kanssa työskentelevien aikuisten tulee olla valmiita koko ajan kehittämään itseään ja työtapojaan.
Ympäristö on kolmas opettaja
Reggio Emilia -pedagogiikassa korostetaan ympäristön merkitystä lapsen kehitykselle; myös ympäristö opettaa lapsia. Ajatuksena tilojen arkkitehtuurissa on, että lapsi oppisi, kuinka maailmaa on mahdollista katsoa monesta eri näkökulmasta. Eri näkökulmien uskotaan myös rikastuttavan lasten elämää. Tämän takia arkkitehtuurissa suositaan peilejä, lasiseiniä ja ikkunoita. Tärkeää on tehdä ympäristö erityisesti sellaiseksi, että siellä on mahdollista kohdata toiset lapset. Reggiolaisen pedagogiikan mukaan lasten odottamattomissa kohtaamisissa lapset oppivat, että on olemassa monimerkityksellisyyttä, epäsäännönmukaisuutta ja muutosta.
Oppimisympäristöä voidaan rakentaa yhdessä lasten kanssa. Virikkeellinen ympäristö järjestetään siten, että välineet on lasten saatavilla ja käytettävissä.
Reggio Emilia -pedagogiikan historia
Reggio Emilia -pedagogiikka kehitettiin 1960-luvulla Pohjois-Italiassa Reggio Emilian kaupunginosassa Po-joen laaksossa. Kyseistä aluetta kutsutaan yhteistoiminnallisuuden kehdoksi. Toisen maailmansodan päättyessä kaupungin laidalla sijaitsevan Villa Cella -kylän naiset päättivät perustaa sekä omille lapsilleen, että sodan pakolaislapsille uutta elämää rakentavan, vanhempien omistaman ja johtaman esikoulun ensimmäisenä koko Italiassa. Esikoulun avulla he halusivat taata lapsille tulevaisuuden ilman sotaa. Naiset kutsuivat opettajaksi Loris Malaguzzin (1921–1994). Hän oli opiskellut pedagogiikkaa ja psyklogiaa sekä kirjoitti runoja. Loris Malaguzzia kutsutaan Reggio Emilia -pedagogiikan isäksi, joka puhui lämmöllä lasten oikeuksista kaikille yhteiseen kouluun. Yhdessä henkilökunnan ja vanhempien kanssa Malaguzzi kehitteli kasvatusta ja näin syntyi uusi näkemys lapsista ja vanhemmista.
Reggiolainen pedagoginen ajattelu- ja toimintatapa ovat tulleet tunnetuiksi maailmalla 1980-luvulta lähtien. Loris Malaguzzi palkkasi jokaiseen esikouluun taideopettajan, jonka tehtävänä oli tuoda lasten arkeen yllätyksellisyyttä ja uusia näkökulmia. Taidekasvattajan mukana olo saattoi aiheuttaa sen, että Suomessa Reggio Emilia -pedagogiikkaa on pidetty pitkään painottuneena taidekasvatuksen näkökulmasta. Kysymyksessä on kuitenkin kokonainen sosiologinen tapa suhtautua lapseen ja koko elämään.
Suomen Reggio Emilia -yhdistys 